Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle
Tavoitteet ja kohderyhmä
Tekemällä oppii -ESR-projektin aikana kehitetään alueellinen verkosto, joka osaa ohjata vankia opinnoissa ja työllistymisessä. Oppilaitosten, työhallinnon ja yritysten yhteistyötä vankien koulutuksessa ja työllistämisessä lisätään ja vankeusaikaisen työtoiminnan soveltamista oppimiseen ja opintosuorituksiin edistetään. Vankien integroitumista yhteiskuntaan, opiskeluun ja työelämään tuetaan oikein ajoitetulla ohjauksella. Projektin tulosten yhteisvaikutuksena vankien koulutus- ja työllistymismahdollisuudet lisääntyvät ja syrjäytymisen uhka vähenee.
Projektin kohderyhmänä ovat vankien ohjauksesta ja sen kehittämisestä vastaavat henkilöt rikosseuraamuslaitoksissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, työhallinnossa, sosiaalitoimessa ja vangeille työtoimintaa tarjoavissa yrityksissä.
Tulokset
Toiminta-aika ja -alue
Tekemällä oppii -projektin toiminta-aika on 1.8.2010-31.12.2013. Projekti toimii pääasiassa Hämeenlinnan seudulla. Toiminnan malli on levitettävissä muille paikkakunnille. Tekemällä oppii on Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen rahoittama valtakunnallinen ESR-projekti osiosta 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis- ja innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen.
blog comments powered by Disqus