Monimuotoisen ohjauksen foorumi 16.10.2012 Tampereella!

Laituri-projekti järjestää toisen Monimuotoisen ohjauksen foorumin 16. lokakuuta 2012 Tampereen vanhalla kirjastotalolla Tampereella.

Tilaisuus on suunnattu erityisesti Opin ovi -verkoston ja ALPO:n toimijoille sekä heidän sidosryhmilleen sekä ELY-keskusten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen vastuuhenkilöille.

Teemapäivän kantavana ajatuksena on saada mahdollisimman monipuolisesti esille ”asiakkaan ääni” ohjauksen arjessa.

Päivän ohjelma koostuu yleisestä osuudesta, jossa viitoitetaan ohjauksen mahdollisuuksia ja kehittämishaasteita elinikäisen ohjauksen näkökulmasta sekä kolmen työpajan toiminnoista; erilaisen oppijan ohjaus, monikulttuurinen ohjaus ja työelämäyhteistyön kehittäminen.  Työpajoissa kuulemme ohjauksen arjen asiantuntijoiden ja kehittäjien näkökulmia ohjauksen kehittämistyöstä ja sen vaikutuksesta eri asiakasryhmien äänen kuulumiseen alueella.

Teemapäivän suunnittelu on vasta aloitettu, joten teillä on vielä mahdollisuus päästä vaikuttamaan päivän teemapajojen sisältöjen ideointiin ja kokoamiseen. Opin oven ja ALPO:n toimijat ovat tervetulleita esittelemään työpajoissa kehittämistyötään ja sen jalkauttamista alueelle esim. alustusten, postereiden, tuotekorttien tai / ja alueella tuotettuja materiaalien pohjalta, joilla halutaan tuoda näkyväksi ”asiakkaan äänen” kuuleminen tai kuulumattomuus arjen ohjauksessa.

Ottakaa yhteyttä sähköpostilla Laiturin projektityöntekijöihin; Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , niin sovitaan jatkoyhteistyötä. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan ja jalkauttamaan kehittämistyön ideoita myös muille ohjauksen toimijoille!

Edellisen kerran kehittämisohjelman läpäiseviä teemoja koottiin Monimuotoisen ohjauksen teemapäivässä 19.4.2011, jonka aineistoja löydät täältä.

blog comments powered by Disqus