
Pirkanmaan projektien julkaisema Opin Ovi -lehti kertoo aikuisten TNO-palvelujen kehittämistyön ajankohtaisista teemoista keväällä 2012, kun projektit ovat päättämässä lähes neljävuotista urakkaansa. Lue viimeisestä Opin Ovi -lehdestä mm. alueen verkostoyhteistyön kehittymisestä, Opin Ovi -auton toiminnasta, hankeyhteistyöstä Pyörre-hankkeen kanssa sekä Pirkanmaalle perustetusta Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmästä.
Lisää luettavaa Pirkanmaan alueella tehdystä kehittämistyöstä löydät esimerkiksi tutustumalla projektien dokumentteihin seuraavissa kansioissa: Opin Ovi Pirkanmaa ja Oma Ovi.
Pirkanmaan alueella jatkaa vielä yksi Opin ovi -projekti, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa, jonka kuulumisia voit seurata jatkossa näiltä sivuilta.
Hyvät Pirkanmaan aikuiskoulutustoimijat ‐ tervetuloa pohtimaan osaamisen tulevaisuutta! Toimintamallin suunnittelu alkaa torstaina 8.9.2011 klo 8.30‐16.15 (paikka UKK‐instituutin auditorio Kaupinkoivu, Kaupinpuistonkatu 1, Tampere).
Pirkanmaan aikuiskoulutusfoorumi‐ ja Opin Ovi Pirkanmaa ‐hankkeiden toiminta jatkuu hankemuotoisena 30.6.2012 saakka. Jatkokauden tavoitteena on etsiä yhdessä toimintamallia verkoston vakiinnuttamiseen. Syksyyn 2011 ja keväälle 2012 olemme rakentamassa yhteistyössä prosessina etenevän verkostotyöskentelyn. Tämän työskentelyprosessin tavoitteena on Pirkanmaan aikuiskoulutuksen toimenpideohjelmaluonnoksen sekä Pirkanmaan aikuisohjausstrategialuonnoksen pohjalta etsiä yhdessä pirkanmaalaisen osaamisen ja aikuisohjauksen kehittämisen linjauksia, joiden pohjalta poikkihallinnollinen ja moniammatillinen verkostoyhteistyö jatkaa toimintaansa.
8.9.2011 päivän teemoina ovat tulevaisuuden osaamisajattelun herättely ja haastaminen sekä toimijaverkoston yhteistyöprosessin tiivistäminen hankkeiden jälkeisen toimintamallin löytämiseksi. Nyt on tilaisuus tulla mukaan vaikuttamaan yhdessä tulevaisuuden toimintaan!
Ilmoittaudu tapaamiseen viimeistään 2.9.2011!
Opin Ovi Pirkanmaan julkaisema Opin Ovi -lehti 2/2011 on ilmestynyt. Opin Ovi -lehden teemana tällä
kertaa on erityisopetus ja -ohjaus. Pirkanmaalle on hiljattain valmistunut erityisen tuen järjestämisen strategia ja perustettu Ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus.
Tutustu näihin teemoihin lehden tuoreessa numerossa: lataa Opin Ovi -lehti (pdf-dokumentti)
Opin Ovi Pirkanmaan toiminnan aikana on monta verkostoyhteistyön siementä kylvetty. Jotkut siemenet ovat lähteneet itämään, kasvaneet jyviksi yhteiseen laariimme, jotkut taas vaativat vielä kastelua ja huolenpitoa. Hukkakauraakin on syntynyt. Vaikka muualla satoa korjataan useimmiten syksyisin, alkaa meillä olla nyt verkosto-yhteistyön sadonkorjuun aika.
Maaliskuun puintipäivässä erotettiin jyvät akanoista. Nyt on jauhamisen aika. Jauhetaan jyvistä yhteiset verkostotyön toimintamallit, joiden avulla toimiva ja aktiivinen verkosto jää elämään ja kukoistamaan projektin päättymisen jälkeen.
Tervetuloa puintitalkoisiin 19.5. klo 8.15-11.30!
”Jokainen aikuinen saa tarvitsemansa ohjauksen riippumatta siitä kuka sen antaa”
Aikuiskoulutuksen neuvontapistetapahtuma keskiviikkona 9.3. klo 10-17 Tampereen Koskikeskuksen keskusaukiolla (Hatanpäänvaltatie 1). Neuvontapiste palvelee klo 10-17. Paikalla on muun muassa pirkanmaalaisia oppilaitoksia, TE-toimisto, oppisopimuskeskus ja Pirkanmaan Opin Ovi -projektit.
Menossa mukana klo 11 - 15 jonglööritaikuri Jani Suihkonen!
Tervetuloa!

Opin Ovi -auto on Pirkanmaan alueella kiertävä aikuiskoulutuksen neuvontapiste. Auton neuvontapalvelut on suunnattu kaikille aikuisille - kaikissa aikuiskoulutukseen liittyvissä kysymyksissä, esim. aikuiskoulutuksen eri mahdollisuuksiin tai rahoitukseen liittyen.
Opin Ovi -auto kiertää Pirkanmaalla aikataulunsa mukaan, ja auton voi tilata esimerkiksi yritykseen myös sovittuna aikana. Vuonna 2011 Opin Ovi -auton ensimmäiset pysäkit ovat 12.1. Ruovedellä ja 18.1. Parkanossa.
Tutustu Opin Ovi -auton aikatauluihin tästä.
Lisää tietoa Opin Ovi -autosta saat myös esittelyvideosta.
www.opinovi.fi/auto
Elinikäinen oppiminen ja ohjaus –alueellinen seminaari järjestettiin 11.11.2010 TAKK:ssa Tampereella.
Löydät seminaarin materiaalit Opin Ovi Pirkanmaan dokumenttipankista. Siirry tästä materiaaleihin.
Tervetuloa Opin Ovi Pirkanmaa -projektin järjestämään alueelliseen Elinikäinen oppiminen ja ohjaus -seminaariin 11.11.2010!
Seminaari järjestetään TAKK:n tiloissa (Tampereen Valtatie 15, Tampere) torstaina 11.11. klo 8.30-16.00. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Opin ovi -projektien toimijat ja muut teemasta kiinnostuneet. Tutustu alla olevasta linkistä seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan viimeistään 3.11.
Seminaarin ohjelma: Elinikäinen oppiminen ja ohjaus -seminaari 11.11.2010
Lisätietoja seminaarista ja ilmoittautuminen: siirry tapahtuman sivulle.

Tervetuloa kohtaamaan yrittäjyyden ja työyhteisön kehittämisen asiantuntijoita!
Tutustu tapahtumien näytteilleasettajiin ja ohjelmaan seuraavista linkeistä:
Lisätietoja tapahtumasta Pirkanmaan Opin Ovi -projekteilta!
Pirkanmaan Opin Ovien järjestämän työseminaarin aineistot voi ladata Opin Ovi -sivustolta 25.5. Työseminaari järjestetään TAKK:ssa ke 26.5. klo 8.30 alkaen. Teemana on sähköisten ohjaus- ja neuvontapalvelujen kehittäminen, ja tilaisuudessa kuullaan OPH:n uudesta sähköisten palvelujen kehittämistyöstä sekä ajankohtaista tietoa NUOVE-projektista. Lisäksi työseminaarissa esitellään Opin Ovi Pirkanmaan itsearvioinnin tuloksia.
Siirry Opin Ovi Pirkanmaan dokumenttipankkiin ja lataa itsellesi esitysten diat jo etukäteen!
Lue sähköisestä Opin Ovi -lehdestä Pirkanmaan alueen ajankohtaisia uutisia