Satakunnan OpinOven toiminta alkoi 1.8.2009. Projektin oli tarkoitus päättyä 31.7.2012. Saimme kuitenkin vielä hieman jatkoaikaa, joten toiminta jatkuu 31.12.2013 saakka.
Ensimmäisen vaiheen (1.8.2009–31.7.2012) aikana valmisteltiin Satakunnan aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategia 2012–2015, joka kokoaa ja ohjaa maakunnan ohjaustoimijoita sekä mahdollistaa yhdenmukaisen aikuisille tarjottavan palvelun. Strategiassa määritellään tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden maakunnalliset linjaukset, joilla voidaan parantaa palveluiden saatavuutta sekä edistää moniammatillista verkostoyhteistyötä. Ensimmäisen vaiheen toimintaan voi tutustua tarkemmin laaditusta Satakunnan I-vaiheen toimintaraportista.
Toiminnan pääpaino tässä toisessa vaiheessa on strategian mukaisten toimintojen levittämisessä. Oleellista on strategiaan sitoutuminen ja sen käyttöönottaminen keskeisissä tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita tarjoavissa organisaatioissa. Tämä edellyttää ohjausverkoston tunnistamista ja kokoamista. Tavoitteena on valmistella TNO-palveluiden toimijakartta, joka edistää osaltaan strategian mukaista toimintaa ja aikuisten tiedonsaantia sekä selkeyttää ohjaustoimijoiden tarjoamaa palvelua.
Täältä löydät Satakunnan OpinOven I vaiheen loppuraportin.

![]()
